Viime yö oli erilainen kun aiemmat. Nukahdin kyllä ihan hyvin, mutta sitten alkoi koko yön kestänyt juoksu vessassa. Tähän asti sytostaattilääkityksen tuomat tuntemukset ovat olleet tavallaan miedompia, mutta nyt makuulla ollessanikin tuntui epämiellyttävää keinuntaa ja tunkkaisuutta. Oli vaikea rentoutua. Lyhyet unijaksot olivat outoja ja sitten taas piti lähteä wc:n puolelle. Piti ottaa sängyn reunoista tukea, kun luuli kaatuvansa, pimeässä ei niin hyvä fiilis.

Voi olla, kun eilen  tein kotitreenit ja pulloonpuhallus jumpan, se pisti kropan nesteet liikkeelle. Säryt ovat onneksi siedettävät, pikemmin päänahan arkuutta ja ihon kosketusherkyyttä. En viitsinyt ottaa niihin särkylääkettä.

Puoliso joutui heräämään varmaan muutaman kerran ähkäisyjen ja yskimisen takia ja se ei tunnu hyvältä. Nyt sunnuntai iltäpäivä on parempi, kun kävimme tyttöseni ja koiran kanssa lenkillä keräämässä pajunkissoja. Pään sisällä on kuitenkin sellainen outo usva, joka vallitsee olemista..

Kesää kohti siis, odottavissa tunnelmissa. Tiedän ja uskon, että hoito tehoaa, jos ei tehoaisi, en tuntisi mitään.. Omia ajatuksia pitää vaan rajata, liian ongelmakeskeinen pohdinta ei aina ole hyväksi, vaan itsensä tsemppaaminen ja vahvistaminen ovat toipumisen edellytyksiä.

Sitten vaan runojen pariin

 

Ei niin pieniä sanoja,

ettei niistä laulua tulisi.

 

Ei niin pientä tunnetta,

ettei rakkaus siitä kasvaisi.

 

Ei niin mustaa yötä,

ettei aamu valkenisi